Gorkin kaupungissa

Nižni Novgorod oli valikoitunut seuraavaksi kohteeksemme lähinnä hätäisesti suoritetun googlailun perusteella: kaupungissa näytti olevan kauniita vanhoja rakennuksia, mikä tällä kertaa kantoi erittäin pitkälle.

Perille saavuimme aamukuudelta, jolloin painelimme ostamaan junaliput Jekaterinburgiin jo ennakkoon. Kielimuuri tuli jälleen väliin, vaikka meillä Lonely Planetin sanasto sekä venäläisille suunnattu venäjä-suomi-sanakirja mukanamme olikin. Pitkän ja hikisen toimituksen jälkeen virkailija asetti luukulleen lapun, joka ilmoitti, ettei hän enää työskentele. Voimat olivat ilmeisesti ehtyneet meidän kanssamme asioidessa. Olivat kyllä ehtyä asiakkaidenkin: lippuluukulle saa jonottaa kauan, ja junalipun tekeminen kestää lähes yhtä kauan. Lopuksi täytyy vielä miimisesti esittää, että maksu halutaan suorittaa erikseen. Tässä vaiheessa koreografiamme ei ikävä kyllä ollut vielä hioutunut huippuunsa.

Juna-aseman mahtipontista eleganssia

Asemalta katsoen kaupunki oli karu, mutta aamiaispaikan valintaa sentään helpotti, kappas, vastapäinen McDonald’s. Syötyämme aktivoiduimme oikean pikkubussin valintaan, joka vei meidät Volgan tuolle puolen. Seisoimme täpötäydessä bussissa ihmisten kuljettaessa kolikoita ja lippujaan matkustajilta toiselle. Moottori ulvoi, ja auto vaikutti vetelevän viimeisiään. En nähnyt ulos, koska joka ikkunalla oli verhot. Pääsimme viimein oikealle aukiolle, minkä jälkeen kiertelimme katuja aikamme etsien hostelliamme netistä tulostettujen ohjeiden ollessa vähintäänkin kryptiset.

Hostel Gorky oli viihtyisä, ja tiskin työntekijä ystävällinen ja hyvin avulias. Maksim Gorkin synnyinkaupungissa on hostellin lisäksi kirjailijalle omistettua puistoa, patsasta, metroasemaa yms. Neuvostoaikana kaupunginkin nimi oli Gorki. Metroasemien ja katujen nimet ovat noin muuten luonnollisestikin Proletarskajaa, Leninaa yms. Kaupunki on ollut tärkeä kaupan keskus, ja sitä onkin sanottu Venäjän lompakoksi siinä missä Pietaria sen pääksi ja Moskovaa sydämeksi.

 Second hand -liike nižniläisittäin

Kohtasin pienen takaiskun huomattuani hostellilla puhelimeni jääneen junaan. 15 euron Samsungin katoaminenhan ei ole rahallisesti suurimpia menetyksiä, mutta tekee se käytännön toimista huomattavasti hankalampaa. Alkoi selvittely hostellityöntekijän sekä juna-aseman viranomaisten kanssa. Puoli päivää kestäneen toimittamisen jälkeen minulle selvisi toisella juna-asemavierailullani, että itse asiassa puhelimeni on kuin onkin tallessa, mutta saisin sen vasta seuraavana päivänä.

Kaupungin vanha pääkatu oli kaunis ja tunnelmallinen. Löysimme sieltä mukavan ravintolan, jossa nautimme pelmeneitä sekä mm. maukasta kaalihöystöä. Illemmalla lähdimme pienelle kävelylle, jonka yhteydessä ihmettelimme rakennuskantaa sekä Volgalle avautuvaa maisemaa. Odotus palkittiin, kun näimme useita vanhoja koristeellisia puutaloja.

Illan päätteeksi ajelimme Volgan yli. Jonkin aikaa istuttuamme ja juteltuamme vastapäinen tyttö avautui siitä, että hän ymmärsi keskustelumme. Tietysti, missäs muuallakaan kuin keskivenäläisessä kaapelivaunussa. Hän puhui erinomaista suomea, koska oli opiskellut Helsingin kauppakorkeakoulussa. Vaihdoimme näkemyksiä kaupungista ja Venäjän-matkailusta yleensä. Hänen mielestään ei ollut hyvä idea lähteä kahdestaan matkaan. Tässä vaiheessa oli ikävä kyllä jo myöhäistä.

Uskomatonta kyllä kukaan ei ollut huolinut palikkapuhelintani, joten seuraavana aamupäivänä meillä oli hellä jälleennäkeminen ennen Jekaterinburgin-junaan astumista.

Näkymä junavaunuumme