Ensiaskeleet Siperiassa

Matka Nižni Novgorodista Jekaterinburgiin oli tähänastisista eeppisin, noin vuorokauden mittainen. Juna oli toivomamme mukaisesti viihtyisän rupuinen, ja makuupaikkamme jälleen nelosluokan avovaunussa. Tilankäytön tehokkuus hämmästyttää: makuupaikkoja on kummallakin seinustalla päällekkäin, ja yhdessä vaunussa nukkuu viitisenkymmentä ihmistä. Venäjänkielinen iskelmä kaikuu vaimeahkosti seinän takaa, ja samovaariveden lämmittämän pussikeiton tuoksuu viettelee. Tässä vaunussa on kuuma, ja on tunnelmaa. Paikkamme ovat ylähyllyllä, joka on varustettu erinäisin seinällä roikkuvin koukuin ja pussukoin. Piippuhyllyllä on runsaasti tarpeettomia villahuopia. Päivä on raukeaa lojumista varten. Tämä on nyt sitä Lounarimme suosittelemaa ”Watching the world unfurl” -osastoa.

Ravintolavaunussa oli pitsiliinat.

Jossain vaiheessa on aika vaeltaa ravintolavaunuun. Matkalla joudumme katkerasti toteamaan selkeän eron ilmastoidun kalliimman luokan ja omamme välillä. Ravintolavaunussa pöydillä on valkeat pöytäliinat, miniatyyriomenapuukoristeet sekä sienen malliset sirottimet. Ruokalistalla on liha- ja kalaruokia, salaatteja sekä tietysti vodkaa. Vaunusta saa ostaa mukaan muun muassa alkoholia, suklaata sekä teetä. Tarjoilijan sekä muutaman sanan englantia puhuvan vieruspöytäläisen avustuksella valitsemme seljankaa sekä kanafileitä perunoiden ja vihannesten kera. Ruoka tulee nopeasti, se on kotiruokaisaa ja maukasta. Aterian päätteeksi juomme teetä, vaikkei listalla tyypillistä jälkiruokaa, mustaa teetä hillon kera, olekaan. Ulkona maisema on lähinnä lehtimetsää, peltoa sekä mansardikattoisia parhaat päivänsä nähneitä mutta koristeellisia puutaloja. Tunnelmat vaihtelevat päivän aikana väsymyksestä levottomuuteen. Kuumuus on ainakin vielä toistaiseksi lähinnä tunnelmallista, ei riipivää.

Keskellä yötä asemalaiturilla myytiin sananmukaisesti "tuotteita".

Jekaterinburgiin saavuimme lievän epätietoisuuden vallassa kysellen kanssamatkustajilta oikeasta asemasta. Paikan päällä meitä kohtasi tutun karu juna-asemamaisema neuvostohenkisine patsaineen, pölyisine teineen sekä sähköbusseineen. Hypättyämme pikkubussiin pääsimme kuin pääsimmekin oikealle pysäkille, ja tällä kertaa hostelli löytyi paljon aiempaa helpommin. Paikka oli vielä osittain remontissa, mutta vastaanotto oli ystävällinen.

Vahvaa statementtia keskikaupungilla

Päivällä söimme lounaan suht vaatimattomassa, mutta maukasta ruokaa tarjoavassa paikassa. Ilokseni sain maistaa myös paikallista rahkapiirakkaa, syrnikia, jota olen itse aiemmin tehnyt ohukaisvariaationa. Oikea syrnik maistui ystäväni sanoin tiiviiltä rahkapullalta.

Slaavikyykkäsimme Jekaterinburgin huipulla(kin).

Päivä kului kaupunkia kierrellessä. Kävimme mm. kaupungin korkeimman rakennuksen kattotasanteella, jolta avautui näkymä horisontissa siintäville Ural-vuorille ja Euroopan suuntaan, olimmehan yöllä matkanneet Aasian puolelle. Olimme siis vihdoin saapuneet Siperiaan. Ylhäältä kaupunki hahmottui paremmin, ja tiesimme, minne suunnata seuraavaksi.

Kirkko veren päällä on tehty muistomerkiksi Venäjän viimeiselle tsaariperheelle, Romanoveille, jotka murhattiin paikalla ennen sijainneen Ipatjevin talon kellarissa vuonna 1918. Paikan päällä meitä opasti erittäin korrekti, hieman ilolientä nauttineen oloinen nuori pappi, joka jutteli välillä venäjäksi, välillä saksaa tapaillen. Kirkossa oli meneillään ortodoksiset menot, ja seinillä oli ikoneita, joihin oli maalattu koko tsaariperhe. Paikalla oli paljon valokuvia ja tekstejä, jotka vaikuttivat kiinnostavilta, mutta olivat kielitaitomme ulottumattomissa.

 Jyhkeä Romanov-muistomerkki kirkon edustalla

Kirkolta kävimme katsastamassa viereisen järven, joka toisella puolella kohoavine bisnesalueineen muodosti Siperian Singaporea muistuttavan kokonaisuuden, sekä kirjailijakorttelin muutamat kauniit vanhat puutalot. Niitä on näkynyt jo runsain määrin, mutta upeimmat antanevat vielä odottaa itseään. Joidenkin talojen alaosat ovat kiveä ja yläosa puuta. Jekaterinburg esitteli meille selvästi viehättävämpää puoltaan.

Aikomuksenamme oli mennä joko balettiin, filharmonisen orkesterin konserttiin tai nukketeatteriin, edullista korkeakulttuuria kun janosimme, mutta seuraavat näytökset olisivat ikävä kyllä vasta syyskuussa. Päädyimme viihtyisään kahvilaan, josta sai paikan itsensä kehittelemää häkellyttävän hyvää appelsiini-kurkku-limsaa. Tarjoilija puhui tähän mennessä parasta englantia missään ja oli avoimen ilahtunut siitä, että paikalla oli ulkomaalaisia.

Keskustan katutaidetta

Illalla pohdimme päivän uutista, Venäjän asettamia elintarvikkeiden tuontiin liittyviä pakotteita ja mahdollisia lentokieltoja ulkomaisille yhtiöille Siperian yli. Itse en kuitenkaan jaksanut niistä tässä vaiheessa huolestua, sillä tilanne ei ollut ainakaan vielä ajankohtainen. Täällä uutisia katsoessa niistä juuri mitään ymmärtämättä tulee väistämättä mieleen pietarilaisessa hostellissa tapaamamme venäläispojan sanat valtion kontrolloimien uutisten valheista. Olisi erittäin mielenkiintoista ymmärtää uutisten sisältö ja verrata sitä paikan päällä muun maailman uutisointiin.

Jekaterinburgista lähtevä juna oli tuskaisen kuuma. Jonkun undulaatit visersivät häkissä, lihaliemen tuoksu täytti seisovan ilman ja lapset juoksentelivat käytävillä. Tässä vaiheessa nelosluokan paikat tekivät hieman tiukkaa, mutta näennäinen budjettimme ainakin piti.

Löysin sattumalta sivuston, jolla on venäläisen värivalokuvan pioneeri Sergei Prokudin-Gorskin hienoja vanhoja valokuvia:

http://rbth.com/multimedia/pictures/2013/02/20/colorful_memories_of_the_russian_empire_23059.html