Slaavimytologiaa ja parasta pikaruokaa

Seuraavana aamuna jatkoimme jälleen vuorokauden mittaisella junamatkalla kohti Tomskia, joka profiloituu sekä Siperian kulttuuri- että opiskelijakaupunkina. Saimme platzkart-paikat tällä kertaa ilmastoidusta vaunusta, mikä oli erittäin miellyttävää. Vuorokausi kului jälleen lojuen, omiin ajatuksiin vaipuen, välillä maisemien katseluun havahtuen, samovaarikahvia juoden, Venäjä-opasta lukien sekä kohokohtana tottakai ravintolavaunussa vieraillen. Tällä kertaa söin lohileivän ja borssia.

Tomskiin saavuttuamme pääsimme taas pikkubussiin, joka vei meitä havupuiden reunustamaa tietä tuntemattoman kaupungin keskustaa kohti. Tälläkin kertaa ensivaikutelma rautatieaseman ympäristön perusteella oli ollut väärä. Prospekt Leniniä kumpaankin suuntaan aikamme tallottuamme pääsimme WiFi-varusteiseen kahvilaan ja saimme varattua hostellin, joka ei meinannut löytyä millään. Kun matkalla kysyimme läheisen kielikeskuksen tms. työntekijöiltä neuvoa, paikalle osunut mies tarttui spontaanisti puhelimeen ja soitti hostellille, minkä jälkeen hän vielä saattoi meidät kadun toiselle puolelle ja sisäpihalle, jolla hostelli sijaitsi. Tässä oli taas malliesimerkki paikallisten yllättävästäkin ystävällisyydestä.

Talo ei kuitenkaan ollut oikea. Ovissa ei ollut asukkaiden sukunimiä, minkä johdosta pääsyimme kumiseville betonikäytäville soittelemaan ovikelloja sattumanvaraisesti. Joku mies sulki oven saman tien nenämme edestä, eräs nainen puolestaan hoksasi meidän etsivän "hotellia" ja viittoili seuraavan talon suuntaan. Viimein oikea paikka löytyi, ja saimme asettauduttua aloillemme. Sillä hetkellä taisimme olla ainoat asiakkaat.

Kaunis puutalo slaavilaisen mytologian museon lähellä

Tomsk oli sympaattinen ja viihtyisä yliopistokaupunki, jossa saimme runsaimman annoksen koristeellista puutalokauneutta. Paikalla oli jopa puuarkkitehtuurimuseo, jossa kävimme. Hienosti toteutettu oli myös slaavilaisen mytologian museo, jossa nykytaiteilijoiden tekemien värikkäiden ja unenomaisten maalausten kautta tuotiin kansanperinnettä tutuksi. Edustettuna oli esimerkiksi kolmijakoinen maailmankuva, joka koostuu fyysisestä maailmasta, jossa ihmiset elävät, jumalten maailmasta, joka suojelee ihmisiä, sekä hieman pelottavasta ihmisille tuntemattomasta maailmasta. Lisäksi mukana oli esim. Баба-Яга, noita-akka, joka lentää huhmarella petkeltä peräsimenään käyttäen. Hän asuu kananjalkamökissä ja auttaa hyväsydämisiä, mutta syö pahaa aikovat.

Venäjän metsän sielua kuvaava maalaus

1800-luvun lopulta peräisin olevan yliopiston päärakennus oli kaunis, mutta upeampia olivat nämä puutalot, joista tovin nyt jauhan. Näitä taloja katsellessa ei voi kuin ihailla lukemattomien työtuntien ja ihmeellisten kädentaitojen tulosta. Pitsimäiset koristeet ovat uskomattoman säännönmukaisia ja näyttäviä, ja niitä on paitsi räystäillä, myös joka ikkunan pielissä. Siperiassa historia on todella konkreettisesti läsnä pikkuhiljaa lahoavien talojen ja vieressä kohoavien kerrostalojen yhteiselon muodossa. Rakennukset todella taitavat olla siinä tilassa kuin ne ovat rakentamisestaan lähtien olleet, eli kai jokseenkin sata vuotta, tai kauemminkin. Suomessa tällaista ei näe koskaan muualla kuin kotiseutumuseoissa ja tietyillä hyvin restauroiduilla asuinalueilla. Täällä nämä talot ovat edelleen olennainen osa maisemaa.

Yliopiston päärakennus

Paitsi talojen koristeet, myös niiden värit ruokkivat estetiikan nälkää. On metsänvihreää seinää savenharmailla ikkunanpokilla, on puhtaanvalkoista ja tummanruskeaa, vaaleanvihreää, turkoosia, lämpimänkeltaista ja haaleaa vaalenapunaista. Säänpieksemät värit ovat niitä kauneimpia, mutta etenkin maaseudulla näkee hyvinkin räikeitä, jopa myrkynvihreitä ja kirkkaan turkooseja taloja.

Kaupungista löytyivät myös heittämällä parhaat pikaruokapaikat. Aivan loistava oli melkein joka korttelista löytyvä Сибирские блины, joka tarjoaa blinejä lukuisilla eri suolaisilla ja makeilla täytteillä. Tarjolla oli esim. lohta, sieniä, juustoa, kaalia, tomaattia, pinjansiemeniä, punajuurisalaattia, smetanaa, kondensoitua maitoa sekä hedelmiä. Toinen oivallinen löytö oli Сибирское бистро samovaarilogoineen, joka tarjoili meille peruna- ja kanatäytteisiä pelmeneitä ja seljankaa venäläisten musiikkivideoiden katselun oheen.

Yliopisto-opiskelijoiden tulkintoja kaupungista

Tomskissa näimme omituisia putkeen: ensin kadulla ohitsemme kopisteli kirjavaan röyhelöön pukeutunut poro omistajineen, sitten katseemme osui puistossa oman onnensa nojaan jätettyyn valjaissa oleva pesukarhuun, ja ohitsemme ajoi vielä pyörällä poika, jonka käsi rotkotti hervottomana pois sijoiltaan kasuaalisti olan yli. Emme kuitenkaan osanneet lukea viestejä.

Kaupungilla ollessamme asioimme jälleen yhdellä kirppiksellä, joka oli edellistä parempi, muttei valikoimaltaan silti kovin kehuttava. Yllättävää oli se, että kaupungista löytyi myös huippumerkkejä, esim. Yves Saint Laurentia, myyvä liike. Ilmeisesti kysyntää riittää siis täälläkin. Kävimme käplimässä muotiluomuksia, ja metsäläiset asumme herättivät asianmukaisen kadehtivia katseita. Siperian korpi-imago karisi viimeistään täällä. Iida teki sellaisen huomion, että ihmisten englanti on parantunut sitä mukaa, mitä idemmäksi olemme tulleet. En tiedä mistä se johtuu, mutta se taitaa olla totta. Istuskelimme jonkin aikaa Tom-joen varrella. Tomsk jätti erittäin positiiviset muistot, ja tähänastisista kaupungeista tänne luultavasti mieluiten palaisin.

Irkutskin-junaan vaihdoimme väliasema Taigalla. Asemarakennuksessa oli käynnissä jotkin yksityisjuhlat, ihmiset lauloivat ja tanssivat. Aterioimme aseman ravintolassa, jonka taustalla raikui mm. Menolippu. Ateriana oli taas keittoa ja lohiblinejä sekä siperialaista olutta. Pöytiintarjoilu ja 10% tippi kuuluivat asiaan.

Junassa meillä oli pitkäjänteistä seuraa: keski-iän jo ylittänyt herra yritti keskustella kanssamme pikkutunneille asti ilman yhteistä kieltä, minkä lisäksi hän katsoi luontevaksi tökkiä kättäni ja Iidan jalkaa kommunikaatiohakuisesti, sekä yöllä kohennella peittoani. Vaikkakin liikuttuneina seuramme kiinnostavuudesta, olimme jokseenkin iloisia saapuessamme viimein Irkutskiin.

Kolkuttelua Rasputinin ovella

Tyumen valikoitui yhdeksi odotetuimmaksi kohteeksemme yksinomaan siitä syystä, että sieltä meillä oli pääsy maagiselle omatoimiekskursiolle Pokrovskoyeen, mystikko Grigori Rasputinin kotikylään.

Levitointia verenseisauttajan portilla

Hostellimme ystävällinen, joskin suunnitelmillemme hieman epäuskoisesti naureskellut henkilökunta oli selvittänyt puolestamme bussit ja aikataulut, joilla pääsimme matkaan. Perillä odotti pieni ja hiljainen kylä maantien varrella, ja pohdimme, miten löytää perille. Kysyimme neuvoa eräältä autolla liikkeellä olleelta perheenisältä, joka viittoili meidät saman tien mukaansa ja hurautti oikean talon eteen.

Näkymä talon ja museon pihaan

Harmiksemme kotimuseo oli kiinni: aukioloaika oli ainoastaan klo 9-11, ja siltikin olisi kannattanut soittaa edellisenä päivänä varmistaakseen sisäänpääsynsä. Paikalle osui muitakin turisteja, mm. eräs venäläinen nainen, joka soitti puolestamme portissa ilmoitettuun numeroon, mutta opasta ei silti kuulunut. Pihalla istuskeli joku mies, joka ei kuitenkaan huuteluistamme huolimatta, tai ehkä juuri siksi, tullut avaamaan. Näimme myös Rasputinin kissan. Osaksemme jäi kuikuilla aidanraosta ja hyppiä nähdäksemme toiselle puolelle. Aikamme fiilisteltyämme lähdimme kiertämään kylää. Parin tunnin bussimatka Venäjän maaseudulle oli kuitenkin kannattanut: Rasputin simputti meitä haudan takaa, ja mystisyys säilyi.

Asioimme paikallisessa puodissa ja nautimme maaseudun rauhasta kirkkaanvärisiä taloja ja lukuisia kotieläimiä ihmetellen. Kylänraitilla sekavanoloinen kulkija tuli tekemään tuttavuutta ilmeisesti lähinnä olutpulloani havitellen, mutta päätti pian lähteä eri teille. Paluumatka taittui edellistä huomattavasti viileämmässä bussissa.

Tyumeniin palattuamme söimme suuret annokset sushia nurmikolla rabies-kissan seurassa. Itse kaupunki ei ollut erityisen mieleenpainuva, mutta päivän lievän kuolemanpelkoannoksen sentään saimme keskustan epäilyttävähkössä maailmanpyörässä istuessamme.

Illalla juttelimme pitkän tovin hyvää englantia puhuneen hostellityöntekijän kanssa Venäjän tilanteesta ja tavallisten ihmisten elämästä. Hän selitti, että ihmiset kyllä tietävät uutisten olevan valetta, ja että Kremlissä vehkeillään, mutta kyseli meiltäkin, mitä tekisimme heidän asemassaan. Hän oli hyvin kiinnostunut tietämään vaikutelmistamme Venäjästä, hyvistä ja huonoista puolista. Pohdimme, että koko maailma taitaa olla varpaillaan Venäjän suhteen. Hän kuitenkin totesi, että tavalliset venäläiset taitavat olla eniten kuulolla.

Pokrovskoyen kyläkaupan valikoimista

Ensiaskeleet Siperiassa

Matka Nižni Novgorodista Jekaterinburgiin oli tähänastisista eeppisin, noin vuorokauden mittainen. Juna oli toivomamme mukaisesti viihtyisän rupuinen, ja makuupaikkamme jälleen nelosluokan avovaunussa. Tilankäytön tehokkuus hämmästyttää: makuupaikkoja on kummallakin seinustalla päällekkäin, ja yhdessä vaunussa nukkuu viitisenkymmentä ihmistä. Venäjänkielinen iskelmä kaikuu vaimeahkosti seinän takaa, ja samovaariveden lämmittämän pussikeiton tuoksuu viettelee. Tässä vaunussa on kuuma, ja on tunnelmaa. Paikkamme ovat ylähyllyllä, joka on varustettu erinäisin seinällä roikkuvin koukuin ja pussukoin. Piippuhyllyllä on runsaasti tarpeettomia villahuopia. Päivä on raukeaa lojumista varten. Tämä on nyt sitä Lounarimme suosittelemaa ”Watching the world unfurl” -osastoa.

Ravintolavaunussa oli pitsiliinat.

Jossain vaiheessa on aika vaeltaa ravintolavaunuun. Matkalla joudumme katkerasti toteamaan selkeän eron ilmastoidun kalliimman luokan ja omamme välillä. Ravintolavaunussa pöydillä on valkeat pöytäliinat, miniatyyriomenapuukoristeet sekä sienen malliset sirottimet. Ruokalistalla on liha- ja kalaruokia, salaatteja sekä tietysti vodkaa. Vaunusta saa ostaa mukaan muun muassa alkoholia, suklaata sekä teetä. Tarjoilijan sekä muutaman sanan englantia puhuvan vieruspöytäläisen avustuksella valitsemme seljankaa sekä kanafileitä perunoiden ja vihannesten kera. Ruoka tulee nopeasti, se on kotiruokaisaa ja maukasta. Aterian päätteeksi juomme teetä, vaikkei listalla tyypillistä jälkiruokaa, mustaa teetä hillon kera, olekaan. Ulkona maisema on lähinnä lehtimetsää, peltoa sekä mansardikattoisia parhaat päivänsä nähneitä mutta koristeellisia puutaloja. Tunnelmat vaihtelevat päivän aikana väsymyksestä levottomuuteen. Kuumuus on ainakin vielä toistaiseksi lähinnä tunnelmallista, ei riipivää.

Keskellä yötä asemalaiturilla myytiin sananmukaisesti "tuotteita".

Jekaterinburgiin saavuimme lievän epätietoisuuden vallassa kysellen kanssamatkustajilta oikeasta asemasta. Paikan päällä meitä kohtasi tutun karu juna-asemamaisema neuvostohenkisine patsaineen, pölyisine teineen sekä sähköbusseineen. Hypättyämme pikkubussiin pääsimme kuin pääsimmekin oikealle pysäkille, ja tällä kertaa hostelli löytyi paljon aiempaa helpommin. Paikka oli vielä osittain remontissa, mutta vastaanotto oli ystävällinen.

Vahvaa statementtia keskikaupungilla

Päivällä söimme lounaan suht vaatimattomassa, mutta maukasta ruokaa tarjoavassa paikassa. Ilokseni sain maistaa myös paikallista rahkapiirakkaa, syrnikia, jota olen itse aiemmin tehnyt ohukaisvariaationa. Oikea syrnik maistui ystäväni sanoin tiiviiltä rahkapullalta.

Slaavikyykkäsimme Jekaterinburgin huipulla(kin).

Päivä kului kaupunkia kierrellessä. Kävimme mm. kaupungin korkeimman rakennuksen kattotasanteella, jolta avautui näkymä horisontissa siintäville Ural-vuorille ja Euroopan suuntaan, olimmehan yöllä matkanneet Aasian puolelle. Olimme siis vihdoin saapuneet Siperiaan. Ylhäältä kaupunki hahmottui paremmin, ja tiesimme, minne suunnata seuraavaksi.

Kirkko veren päällä on tehty muistomerkiksi Venäjän viimeiselle tsaariperheelle, Romanoveille, jotka murhattiin paikalla ennen sijainneen Ipatjevin talon kellarissa vuonna 1918. Paikan päällä meitä opasti erittäin korrekti, hieman ilolientä nauttineen oloinen nuori pappi, joka jutteli välillä venäjäksi, välillä saksaa tapaillen. Kirkossa oli meneillään ortodoksiset menot, ja seinillä oli ikoneita, joihin oli maalattu koko tsaariperhe. Paikalla oli paljon valokuvia ja tekstejä, jotka vaikuttivat kiinnostavilta, mutta olivat kielitaitomme ulottumattomissa.

 Jyhkeä Romanov-muistomerkki kirkon edustalla

Kirkolta kävimme katsastamassa viereisen järven, joka toisella puolella kohoavine bisnesalueineen muodosti Siperian Singaporea muistuttavan kokonaisuuden, sekä kirjailijakorttelin muutamat kauniit vanhat puutalot. Niitä on näkynyt jo runsain määrin, mutta upeimmat antanevat vielä odottaa itseään. Joidenkin talojen alaosat ovat kiveä ja yläosa puuta. Jekaterinburg esitteli meille selvästi viehättävämpää puoltaan.

Aikomuksenamme oli mennä joko balettiin, filharmonisen orkesterin konserttiin tai nukketeatteriin, edullista korkeakulttuuria kun janosimme, mutta seuraavat näytökset olisivat ikävä kyllä vasta syyskuussa. Päädyimme viihtyisään kahvilaan, josta sai paikan itsensä kehittelemää häkellyttävän hyvää appelsiini-kurkku-limsaa. Tarjoilija puhui tähän mennessä parasta englantia missään ja oli avoimen ilahtunut siitä, että paikalla oli ulkomaalaisia.

Keskustan katutaidetta

Illalla pohdimme päivän uutista, Venäjän asettamia elintarvikkeiden tuontiin liittyviä pakotteita ja mahdollisia lentokieltoja ulkomaisille yhtiöille Siperian yli. Itse en kuitenkaan jaksanut niistä tässä vaiheessa huolestua, sillä tilanne ei ollut ainakaan vielä ajankohtainen. Täällä uutisia katsoessa niistä juuri mitään ymmärtämättä tulee väistämättä mieleen pietarilaisessa hostellissa tapaamamme venäläispojan sanat valtion kontrolloimien uutisten valheista. Olisi erittäin mielenkiintoista ymmärtää uutisten sisältö ja verrata sitä paikan päällä muun maailman uutisointiin.

Jekaterinburgista lähtevä juna oli tuskaisen kuuma. Jonkun undulaatit visersivät häkissä, lihaliemen tuoksu täytti seisovan ilman ja lapset juoksentelivat käytävillä. Tässä vaiheessa nelosluokan paikat tekivät hieman tiukkaa, mutta näennäinen budjettimme ainakin piti.

Löysin sattumalta sivuston, jolla on venäläisen värivalokuvan pioneeri Sergei Prokudin-Gorskin hienoja vanhoja valokuvia:

http://rbth.com/multimedia/pictures/2013/02/20/colorful_memories_of_the_russian_empire_23059.html